Eikä Suami ol enä viaton. Ei varma ollu ennenkä. Ja se amppuja ol vaa joku psykopaatti, ku ei hänt voi torestaka otta, ei vaa voi. Muutama skuuppi viäl ja sit se o ohi. Ei täst sen kummemppa, vai? Yks uutine kyl pist silmä.
Määpäs toivonki, et joku huamasis,
ku just sama aikka Afkanistanis
joku räjäyt ittes ja siit kasast
löytys kuallen viiskymmentyhreksä last.
Mikä olis tärkkiä? Elämä enemmä ku mikkä muu. Mikäs elämäs olis tärkkiä? Mikä ei ainaka ol?
Voi ku helpotta, ku mää tulen kaupunkilt.
Must ei siäl hulinas tunnu yhtä lunkilt.
Ja värilampu palava silmis kiine.
Mainokse hyppivä ette. Olla fiinei.
Mää laita korvakki lukko ja oikkiast
katon niin kauas, et josta näkyis kotti ast.
Omas koris o tärkkiä olla ja hiljasuures. Siäl voi ittetäs katto sisält ja ulkko. Etenki sisält: ku aikas rauhottu, ni siält ain lopultas kuule, et mitä olis hyvä tehrä seuraavaks. Hulinas ei semmosse pysty.
Jos pelkkä kualemist, ni tule pelkkämä
kans elämist. Siin mene se yks elämä.
Jos elämä o uras, piireis ja rahas,
ni riittäk se lopultas hyväs ja pahas?
On tärkkiä miätti, et kuka o itte
eikä antta muitte mennä siit ylitte.
Ettenpäi menemine o yht tärkkiä, mut mä tarkota ettenpäi nimenoma elämäs ittessäs. Jos koko aja tekke ja tekke, eikä kuule mittä, tai elä jonku muu orottama elämä eikä omatas, ni jää paikalles ja o tehny jotta iha toisarvost. Aina pitäs tunttu, et o iha eri ihminen ku muutama vuas sitte.
Ajan töihi ja mahas tekke ilkkiä
ja illal olen kaikke muut ku virkkiä.
Onk tää mittä elämä? Kuulus jysährys,
orotan lähinnä, et tule pysährys.
Ku olis fiksu, ni näkis nää kaik ajois:
tajuais oman tiäs ilma, et pää hajois...
